Etusivu » Blogi » Muistopuut talvella

Muistopuut talvella

Raikas ja hieman pimeä syksy sanoi meille tämän vuoden osalta heipat ja antoi tilaa upealle talvelle. Vaikka valoa saammekin syksyä vähemmän, kirkastaa koko maata tuo aivan mahtava lumipeite, joka meille on suotu. Myös puut saavat talvella aivan uuden ilmeen valkoisine kaapuineen.

Voiko puuhautauksen tehdä talvella?

Talvella, kun maa on roudassa, on tuhkauurnien hautaaminen haastavaa. Monet siirtävät uurnahautauksen seuraavaan kevääseen. On kuitenkin selvää, että talvella puita ei voi istuttaa. Kehitimme Muistopuulle tilausprosessin, joka on uurnan ostajalle mahdollisimman helppo. Kun asiakas hankkii BenuTree-uurnan, lähetämme asiakkaalle kirjeen, joka sisältää ohjeet Muistopuun tilaukseen. Muistopuun voi tilata ohjeiden avulla joko verkkosivuiltamme tai ottamalla yhteyttä puhelimitse tai sähköpostitse. Ensi keväänä lähetämme taas Muistopuita, joita voi istuttaa joko eläväksi muistomerkiksi haudalle tai muualle tärkeään paikkaan symboliseksi muistomerkiksi.

Muistopuut talvella

Mitä ovat talveentuminen ja vernalisaatio?

Puut pudottavat lehtensä selviytyäkseen talvesta. Tämä ei kuitenkaan ole kuin osa puiden talveen valmistautumisesta, eli talveentumisesta. Puissa tapahtuu solutasolla paljon muutoksia, jotta pakkaset eivät vahingoita puuta. Myös fotosynteesi, tuo kasvien jalo arkityö, pysähtyy yöpakkasien saapuessa. Vaikka pääsääntöisesti talvi on puille sekä kasveille selviytymisen aikaa, jotkin kasvit tarvitsevat sitä. Tätä kylmäkäsittelyä kutsutaan idunviritykseksi tai vernalisaatioksi. Jotkin käyttävät myös termiä keväistäminen. Kasvit siis vaativat talven kylmyyksiä, jotta niiden idut lähtevät kehittymään. Tällä estetään mahdollisten lämpimien syyspäivien koittaessa ennenaikainen silmujen puhkeaminen.

BenuTreellakin nautitaan nyt joulun odotuksesta sekä aletaan valmistautua vuoteen 2023. Olemme innoissamme tulevasta vuodesta, sillä se tulee pitämään sisällään paljon hienoja asioita puuhautaukseen liittyen. Näistä lisää myöhemmin.
 
Toivotamme kaikille rauhallista ja ihanaa joulua!

Sydämellisin terveisin
BenuTree

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *